Liikenneköyhyyden torjunta vaatii uusia ratkaisuja

Suomessa liikkumisen tulevaisuudesta keskustellaan vilkkaasti, mutta yksi keskeinen ilmiö jää liian usein huomiotta: liikenneköyhyys. Sillä tarkoitetaan tilannetta, jossa ihmisellä ei ole mahdollisuutta liikkua paikasta toiseen kohtuullisessa ajassa, kohtuullisin kustannuksin tai kohtuullisella vaivalla työn, opiskelun tai arjen palveluiden pariin.

Liikenneköyhyydessä ei ole kyse vain siitä, pääseekö perille vai ei. Kyse on myös siitä, kuinka kallista, hidasta tai hankalaa liikkuminen arjessa on. Ongelma voi johtua puutteellisesta joukkoliikenteestä, pitkistä välimatkoista tai siitä, ettei auton käyttöön ole taloudellisia edellytyksiä. Ilmiö koskettaa niin maaseutua kuin kaupunkejakin.

Kyse on myös työllisyydestä. Jos ihminen ei pääse töihin, seuraukset näkyvät koko yhteiskunnassa. Työ voi jäädä vastaanottamatta esimerkiksi siksi, että työpaikalle ei pääse julkisilla tai oma auto on rikki eikä varaa korjaukseen ole. Erityisen ongelmallista on, jos pitkäaikaistyötön ei voi ottaa työtä vastaan pelkästään liikkumisen esteen vuoksi.

Tällaisiin tilanteisiin tarvitaan uusia, käytännöllisiä ratkaisuja. Yksi mahdollisuus olisi määräaikainen tuki auton käyttöön. Esimerkiksi kahden kuukauden vuokra-autoseteli voisi auttaa työn vastaanottamisessa ja mahdollistaa siirtymisen takaisin palkattuun työhön. Lyhytaikainen tuki voi olla yhteiskunnalle edullisempi vaihtoehto kuin työttömyyden pitkittyminen.

Julkisessa keskustelussa on viime aikoina esitetty erilaisia tukimalleja vähävaraisille kotitalouksille esimerkiksi sähköautoilun mahdollistamiseksi. Monelle liikenneköyhyydestä kärsivälle ongelma ei kuitenkaan ole uuden auton käyttövoima, vaan se, ettei käytössä ole autoa lainkaan tai varaa sen hankkimiseen. Siksi liikkumisen tukea kannattaa suunnata myös ratkaisuihin, jotka ovat matalan kynnyksen, nopeasti käyttöönotettavia ja vaikuttavat välittömästi ihmisen mahdollisuuksiin ottaa työtä vastaan ja hoitaa arjen välttämättömät matkat.

Liikkumista paikasta toiseen ei tule tarkastella yksittäisten liikennemuotojen kautta, vaan kokonaisuutena. Joukkoliikenne on tärkeä, mutta sen rinnalle tarvitaan joustavia vaihtoehtoja siellä, missä se ei vastaa todellisiin tarpeisiin. Autonvuokraus ja muu yhteiskäyttöautoilu mahdollistavat auton käytön silloin, kun sitä todella tarvitaan.

Samaa ajattelua voidaan soveltaa myös liikkumisen tukiin. Monille tuttu Kela-taksi tarkoittaa Kelan tukemia taksimatkoja esimerkiksi sairaalahoitoon. Samalla periaatteella liikkumisen tukea voitaisiin käyttää myös autonvuokraukseen silloin, kun se on toimivin ratkaisu. Autovuokraamoliitto ehdottaa Kela-rentti -mallia, jossa autonvuokrauksesta tehdään Kela-taksin rinnalle vaihtoehto tilanteissa, joissa se on mahdollista ja kustannustehokasta.

Liikkumisen palveluita on myös syytä kehittää kokonaisuutena niin sanotun Mobility as a Service -mallin mukaisesti. Siinä eri liikkumispalvelut yhdistyvät yhdeksi kokonaisuudeksi, jossa käyttäjä voi joustavasti yhdistellä esimerkiksi joukkoliikennettä, takseja ja vuokra-autoja.

Liikenneköyhyys on myös kysymys yhdenvertaisuudesta. Se kohdistuu erityisesti pienituloisiin ja niihin, joiden arki on riippuvainen toimivista liikenneyhteyksistä. Yhteiskunnalla ei ole varaa siihen, että työ jää tekemättä tai yksilö syrjäytyy vain siksi, ettei perille pääse. Siksi tarvitaan uusia ratkaisuja, jotka vastaavat arjen todellisiin tarpeisiin.